Vaikeudet vaan jatkuvat, selkä sanonut taas sopimuksen irti ja pääsen vasta 14pv lääkäriin (taas). Ei ole paljoa enää vaihtoehtoja mikä vaivaisi, reumaa on nyt mietitty. Suvussa kiertää meinaan.
Ensikuussa on synttäritkin itselläni, mutta ei se oikein riemastuta. Pikemminkin ahdistaa tieto siitä, että olen täysi-ikäinen ja joudun kaiken hoitamaan itse. Vaikka olenkin jo muutaman vuoden hoitanut asioitani itse, mutta pikemminkin ahdistaa ajatus siitä, että joudun pian muuttamaan kun tilat käy ahtaaksi, Aku kuitenkin kasvaa koko ajan. Ei siinä täysi-ikäisyydessä ollutkaan mitään hienoa. Kaiken lisäksi, minulla loppuu omat eläkkeeni ja se on iso summa tässä tilanteessa. Täytyy uudestaan laskea kaikki kulut ja menot. Eipähän jää säästöökään kauhean montaa penniä. Joulukuussa taas Akun 1v synttärit ja joulu.
Taas vaihteeksi olen saanut kamalan syysmasennuksen, mikään ei kiinnosta ja mitään ei jaksaisi tehdä. Koko ajan väsynyt ja kärttyinen. Tekee pahaa muille, mutta enemmän kuitenkin itselleni. Joka päivä koitan keksiä jotakin uutta ja kivaa, mutta kaikki maksaa, ei ole mahdollista tai muuten vain ei jaksa. Kamalan yksinäinen olo vaikka ympärillä olisi tusina ihmistä. Jotenkin torjun kaikki, vaikka kaipaisin läheisyyttä tai jotain muuta vastaavaa. Läheisyyttä ja rakkautta saan J:ltä koko ajan, mutta jotenkin vain se menee ohi ja torjun hänet. Ei tarkoita ettenkö häntä rakastaisi, mutta tälläisiä ikäviä hetkiä nyt sattuu tulemaan minulla välillä. Olemme viimeiset pariviikkoa vain tiuskittu ja kinasteltu. Tekee pahaa, koska välitän hänestä kuitenkin valtavasti enkä missään nimessä haluaisi hänen kanssaan riidellä. Jotenkin pää on täynnä, mutta jostain syystä se on kuitenkin tyhjä. Olo on ku ei mitään. En tarkoita ettenkö olisi iloinen ollenkaan, mutta välillä kun pysähtyy miettimään, niin tuntuu kuin mikään ei luistaisi, vaikka tilanteeni onkin nyt hyvä. Ja en ole nyt mikään angstaava teini joka hakee huomiota niinkuin varmasti monella varmaan juolahtaa mieleen heti ensimmäisenä...
Aku tuo iloa elämääni joka päivä, olisin muuten varmaan vaipunut jo johonkin koloon. Vihaan syksyä, on kylmä, märkää ja pimeää, vihaan talvea, on kylmä, loskaa ja pimeää, rakastan kevättä koska silloin minulla on tieto siitä, että pian on kesä, rakastan kesää, koska luonto on täysissä voimissaan ja saan energiaa lämpimistä ja ihanista kesäpäivistä. Mutta nyt taas vaihteeksi on syksy, enkä voi nauttia ollenkaan olostani.
Voikun joku/jokin asia piristäisi nyt pian. En jaksa olla kärttyinen ja mitään sanomaton kevääseen asti.
Sisko kulta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti